Digipareilla oli tehtävänä piilottaa joulupukin porot ja ottaa kuvavinkki piilopaikasta etsijöille. Kaikki piileskelevät porot löydettiin ja jokainen esikoululainen sai yhden poron kotiin kaveriksi 🙂.
Haikeita liikutuksen hetkiä koettiin myös kun toivottelimme päiväkodin pitkäaikaiselle Leila siistijälle onnellisia eläkepäiviä. Jokainen eskari oli piirtänyt Leilalle pienen muiston.
Jouluajan tapahtumia kerrottiin tarinan muodossa ja älytaululle muodostui kuva joulukuvaelmasta. Lapset kävivät värittämässä kuvaan yksityiskohtia.
Jumpalla käväistiin kokeilemassa tonttujen tehtäviä Korvatunturilla. Tonttujen tehtäviin kuuluu mm. lumitunnellissa ryömimimnen ja mäenlasku.
Viimeisellä viikolla ennen joululomaa, ehdittiin tutustua vielä O kirjaimeen.Esikoululaiset söivät jouluaterian salissa ja esittivät joululaulun kutsuvieraille.
Joulun lähestyessä eskarissakin katsottiin jouluinen elokuva.
Usvametsä sulkeutuu joululoman ajaksi. Esiopetus käynnistellään taas loman jälkeen 7.1.2025 Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille!