perjantai 20. toukokuuta 2022

AVARUUTTA JA PIENEMPIÄ KUVIOITA

 

Kouluyhteistyötä teimme taas perjantaina. Rouhialan koulu oli meidän käytössä ja kävimme pitämässä eskarituokion siellä ihan oikeissa luokissa.

Tutkailimme samalla luokkaympäristöä ja totesimme siellä olevan paljon tuttujakin elementtejä.

Löysimme mm. tuttuja kirjaintauluja, numeroita, kellon, viikonpäivät ja tussitaulun. Lapsilla oli kivaa ja kuulemma tuntui ihan koululaiselta. Joissain luokissa oli ihanat löhötyynytkin.

 Avaruutta olemme tutkineet netissä olevien interaktiivisten  nettisivujen kautta sekä tutkimalla pöydällä olevaa aurinkokuntamallia, jossa planeetat pyörivät auringon ympärillä.
Kevätjuhlaohjelmaakin on taas kehitelty eteenpäin. Vähiin käyvät päivät eskarissa. Pientä väsymystä ja jännitystä on selvästi ilmassa, mutta pian koittaa kesä jja lomakin kaikille jossain vaiheessa.

Hyvää viikonloppua kaikille!

perjantai 13. toukokuuta 2022

Jänniä aikoja

Kevätjuhlakoristeluja on urakoitu  isolla porukalla. Lapsetkin haluavat, että kevätjuhlissa näyttää keväiseltä ja kauniilta.

Oman lähiympäristön tunteminen, oman kulttuurin ja kotikaupungin erityispiirteiden tunnistaminen on osa esiopetusta. Olemme opetelleet tuntemaan Mikkelin maamerkkejä ja tehneet ryhmätöinä
seinille Miun Mikkelit. Kyllä täällä kelpaa asua. Saa nähdä, mitä tuttuja paikkoja tunnistamme ensi viikolla Mikkejunan kyydissä.


Teemme kouluyhteistyötä läheisen Rouhialan koulun kanssa. Tarkoituksena on luoda luonnollinen siirtymä ja turvallinen jatkumo esiopetuksesta alkuopetukseen.
Tapaamme yhteistyökoulun lapsia ja henkilökuntaa pihatreffeillä yhdessä leikkien ja koululaisten vastatessa eskareiden kysymyksiin.
Kyllä näitä reissuja kaivataan ja saadaan tuntumaa ja käsitystä koululaisen maailmasta ja elämästä.

Kiva retki oli ja näimme mm.paljon tuttuja, vanhoja rölliläisiä. Kovasti olivat kasvaneet, mutta hyvin meidät muistivat.

Tämmöistä tällä viikolla Aurinkoista viikonloppua!
 

perjantai 6. toukokuuta 2022

Hyvää Äitienpäivää





Pitkästä aikaa oli ihanaa viettää äitienpäivää yhdessä. Saimme aikaan hienon maton. Tuli koko piha pirteämmän näköisesksi.


Kuluneella viikolla on tehty paljon salaisia hommia liittyen äitienpäivään ja kevätjuhlaan. Ei niistä vielä enempää


Syntymäpäivät alkaa olla kohta juhlittu ja muutama uusi leikki on taas opeteltu.




Tärkeitä toukokuun päivämääriä

To 12.5 Voimisteluseura Sirius pitää.jumppaa. Oma pehmolelu mukaan.
Pe 13.5 vierailu Rouhialan koululle. Lähtö klo 8.30. Tule ajoissa aamupalalle
Ti 17.5 retki Mikkejunalla  lähtö klo 9
Pe 20.5 vierailu Rouhialan koululle, lähtö klo 8.30. Ajoissa aamupalalle.
Ti 31.5  Kevätjuhla Röllin sisäpihalla klo 17.30 alkaen. Vanhemmat ja sisarukset tervetuloa,
Hyvää Äitienpäivää!