sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Viikko 3.

Tässä muutamat muistot tämän viikon avaruuspuuhista.
Viikko aloitettiin viime viikolla opituilla avaruusliikuntaleikeillä. Opettelimme myös uuden jossa olimme pareittain ja toinen pareista oli raketin ohjaaja ja toinen raketti. Raketti piti silmänsä kiinni kun ohjaaja ohjasi raketin varovasti asteroidivyöhykkeen läpi.

Koko viikon ajan pakersimme omien rakettien parissa. Niihin piti asentaa vielä siivekkeitä,nappuloita ja vipuja. Piti maalata ja koristella. Ahkera rakennus alkoi näkyä loppuviikosta ja suurin osa raketeista alkoi valmistua.
Tässä on jo yksi astronautti lähdössä raketillaan avaruuteen😁
Lapset saivat tällä viikolla tehtäväksi piirtää ja värittää ryhmän bee-botille avaruusaiheisen liikkumisalustan. Ensi viikolla pääsemme sitä kokeilemaan.
Yhtenä päivänä juttelimme lasten kanssa tähtikuvioista ja näytimme kuinka lapset voivat tehdä itse haluamansa tähtikuvion vessapaperirullasta ja mustasta paperista. Tässä tunnetuin tähtikuvio Otava.
Kirjatehtävien rustaamissa koko porukan kanssa.
Torstaina leikimme keksijöitä ja keksimme näille esineille uusia käyttötarkoituksia. Aikamoisia keksijöitä lapset olivatkin. Keksittiin mm. Hierontalaitteita,silmälaseja,hiuksienlämmittimiä ja muita tuikitarpeellisia keksintöjä.
Kertailimme jo harjoiteltuja kirjaimia etsimällä ryhmästä niillä alkavia esineitä ja asioita. Huomasimme että joillain kirjaimilla alkavia asioita oli paljon helpompi löytää ryhmästä. I-kirjaimella alkavia emme tainneet löytää yhtään.
Viikko päätettiin yhden esikoululaisen syntymäpäiväjuhlilla. Hänen toivetoiminta oli yhdessä leipominen. Päätimme leipoa muffinsseja. Innostuimme juhlista niin paljon että päätimme samalla pitää avaruusjuhlat, koska olemme jaksaneet hienosti tutkia ja tutustua avaruuden ihmeisiin.
Lapset koristelivat ryhmän taulun avaruusmaisilla piirustuksilla.
Rohkeimmat saivat juotavaksi raketinpolttoainetta.

Näiden avaruusjuhlien myötä alkaa avaruusteemamme olemaan loppusuoralla. Avaruudesta alamme suuntaamaan katseita muisteluihin ja hiihtoihin. Mikäli sää sallii aloitamme luistelut ensiviikolla.